Valonalientientieto säteet

 

 

 

 

Valonkansojen   senaatti

hei seuraava aihe josta kirjoitan on yksi legendaarisista aiheista eli Univsdeersumin valonkansoista universumin valonkansoista sirjuksentähdistön valonkansa on valonkansa joka ensin mäidsenä universumissa saavutti valonkansan tason eli he ovat kaikkein vanhin válonkansa he ovat juuri sen näkösiä kun enkeleiden ajatellaan olevan siipineen . mutta ne ei ole siivet ne on sen kädet jotka hohtavat valoa . Siksi jotkut tahot jopa kutsuvat heitä "jumalaksi he perustivat universumin ekan " jedineuvoston" myähemmin tähän neuvostoon liittyiyivöt miljardit valonkansat ympäri universumia . Sirjuksen tähdistön valonkansan kanssa vanhimpia ovat Harmaat , Plejadit , Pleijeriläiset, Heradesianvalonlohikäärmeet, roserkarteninvalonlohikäärmeet , greadinlohikäärmeet, pegasujksen,valonkansa eli faaraot alaniinin valonkansa eli allahinkoti valonkansa . Arcturuslaiset. , nuorinpia ovat marsilaiset liki valonkansana . Anromedan galaksin valonkansoista vanhin on violetit, delfandonvalonkansa , jokainen rotu muuttuu valonkansaksi omaa vauhtiaan universumissa marsilasiset ovat ,liki valonkansa heiltä puuttuuu enään pintasilaus eli noin tuhat vuotta kehittymistä niin he ovat puhtaasti valonkansa . Marsilaisten jälkeen seuraavaksi valonkansaksi tulee ihmiset silloin olemme raamatun sanoin jumalan kuvia täydellisesti.

 sirjuksentähdistönvalonkansan ohessa liityivät jedineuvostoon aikanaan kaikki muut ja näin suur jedineuvosto oli syntynyt miljoonien vuosien kuluessa federaatoin jedineuvoston jäsen määrä tuli miljardeiksi jedineuvoston jädseniksi , tässä vaiheessa haluttiin muodostaa elin hallinnolinen elin federaatiolle siitä elimestä tuli valonkansojen "senaatti" . niin kun jedineuvostossakin kun , senaatissa on mukana monia tulevia válonkansoja mukana jotka hallitsevat ajattoman tähtimatkailun kun ,star trekissa konsanaan 3000 luvulla maa on osa federaatiota tähtiristeilijöineen . maan jedit on osa universumin suur jedineuvostoa. eli tämä senaátti sekä jedineuvosto aina kasvaa isommaksi ja isommaksi siihen liittyy aina uusia ja uusia planeettoja mukaan maakin aikanaan.

Senaatissa yhdelläkään valonkansalla tai tulevalla valonkansalla ei ole kun yksi edustaja komiteoissa voi olla useampi olemassa sama pätee valonalöiedeiden  suur jedineuvostossa mutta jedineuvostossa ei ole komiteoita . 

Vapaidenplaneettojen federaatoin  valonaliensssiin aikanaan  liittyy  myös  maa päättäävät tahot maassa ei tule vastustamaan federatioon liittymistä se on maalle silloin suuri kunnia ja liki kaikki ovat sitä mieltä silloin.

 

univerrsuminlaajunen federaatio myös unibersumin punainen risti joka jopa välillä tuhoaa jätti komeettoja jos ne uhkaa jotain planeettaa jossa asutaan . ja  valonkansojen " senaatin" istunossa itse olen käynyt valonkansojen suur jedineuvoston istunnossa, sinne päästäkseen pitää olla jediritari muuten ei pääse jedineuvoston istuntoon mukaan . Turvaluokitus ei riitä siihen muilla kun ,jediritareilla ei ole asiaa galaksienvälidsen jedineuvoston istuntoon.
Senaatin istuntuntoon parvelle voi päästä istumaan sieltä ei tosin kuule puhetta kunnolla .

univerrsuminlaajunen valonalieneiden vapaiden planeettojen federaatio myös universumin punainen risti joka jopa välillä tuhoaa jätti komeettoja jos ne uhkaa jotain planeettaa jossa asutaan   alimsii  myös  suojelee  planettoja    demoneilta pimeyden olennoilta  ,   tähtialus  alienssineen.

  Valonalieneiden  elinikä  hekään eivät  elä   ikuisesti

 

HEI AJATTELIN laittaaa teille informaatio ketjun monilla tuntuu olevan käsitys että alienit /enkelit elävät ikuisesti tässä laitan vähän aliemneiden elin ikiä tähän oon saanut alieneiden luvan.

Plejadit,Harmaat,Sirjuksentähdistönvalonkansa ,pegasduksentähdistön valonkansa eli faaraot , pleijerit elävät 10000 vuotta.
joka oli aikanaan myös ihmisten elinikä mutta se alennettin noin sataan vuoteen mokamme vuoksi
Marsilaiset elävät 300 vuotta he eivät ole varsinaisia enkeleitä enemmän ihmistenkaltasia.

Valonlohikäärmeiden elinikä vaihtelee 300 800 vuoteen eli heradesianvalonlohikäärme elää 300 -800 vuoteen samaten greadinlohikäärme joka on sama jonka kiinlaiset ovat aikanaan nähneet tähtialuksilla vierailleen, josta heidän ,lohikäärmensä väri tulee , sateenkaari lohikäärme elää 800 vuotta.

roserkaartenenin valon lohikäärme elää myös 800 vuotta voi joskus jopa elää 10 000 vuotta mutta harvoin ,
turkoosivvalonlohikäärme elää 800 vuotta, aragonianlohikäärme elää 800 vuotta, haltiat elää 10 000 vuotta, Bodhansianvalonkansalainen johon kuuluu myös dalailaama elää 10 000 vuotta. hopeatvalonlohikäärmeet elää 800 vuotta ,jättiläiset elävät 900 vuotta. redhorsinvalonlohokäärmeet elävät 800 ,kentauri elää 10000 vuotta. Nasanianvalonsusi elää 300-800 vuotta.
luetteloa voisi jatkaa loputtomniin sillä valonalieneita elää tässä universumissa todella paljon kirjottamiseen menisi elin ikä eikä silti saisi valmiiksi mainitaan vielä  että , myös yksisarvinen elää 10000 vuotta no tässä oli vähän valon alieneiden ja vähän muidenkin elinikiä .

maan  ihmistelinkikä  alinneiit   aikanaanjk taas joskus  nostetaan.

 

O sen voin kertoa että . siihen liittyy atlantiksen sähläys varjojen sota sen seurauksena . Mutta viiminen pisara oli heille tuo daavidin sopimuksen kaatuminen joka kadotti suur palestiinan ja toi alueelle sodan.

ihmisikä päätettiin alentaa jo atlantiksen sähläyksen vuoksi mutta toimeen panoa lykättiin paljon.

mutta .kun daavidin sopimus kaatui ja alkoi täys sota alienit päättivät lähteä maanpäältä kokonaan . He ilmoittivat tällöin ihmiselle lähtevänsä maanpäältä kokonaan . Kun he tämän ilmoittivat samalla alenettiin ihmisikä se tehtiin ilmaan jaetulla seerumilla. Kun he ilmoittivat lähtevänsä monet pyysivät heitä jäämään. He ilmoittivat tulemme sitten takaisin taivaalllisesta jerusalemista eli taivasmaailmojen yhteisöstä kun , te elättä sovussa kristityt, juutalaiset ja islamilaiset.

Mutta siihen tulee meneämään pitkä pitkä aika ihmiskunnan on kehityttävä paljon eteenpäin viisaudessa ja muussakin. Teidän oli tarkoitus olla ku me eli ihmisenkeleitä mutta teillä on siihen vielä pitkä matka edessä. teidän ikänne on laskettu 100 vuoteen mutta . Ehkä tulevaisuudessa sitä nostetaan taas 10 000 vuoteen valonalieden toimesta mutta siihen menee pitkä aika. Se on sitten kun , katsomme teidän olevan valmiita taas ihmisenkeleiksi. 

 

  Valonalieneiden tähtiristeolijöiden  ulkonäkö 

Jokaisella valonkansalla on omalaatuiset ja näköiset tähtiiristeiöijät tässä kerron vähän millasia tähtialuksia eri valonkansailla on


eli aloteetaan.


HARMAAT heidän tähtiristeilijät ovat teräksen värisiä muodoltaan lautasmaisia . myös ne isoimmat

Plejadit heidän tähtiristeilijät ovat valkosensinisinisiä muodioltaan sikari ja töllkki jossa on monia ulokkeita ja leveät siivet Sikari maiset ovat matkojen taittajia tölkkimäset on planeetoille laskeutumista varten.


Sirjustenvalonkansa heidän alus on kokonaan kirkkaan valkonen muodolta STOSI PAKSU leveä soikio mainen lisäksi siinä on leveät isot siivet.

heidän lyhyet matkan alukset on valkosia lautasmaisia neljällä pykälällä .


Pleijerit heidän aluksensa ovat harmaita neliskanttisia jossa on leveät siivet nokka ,kun leikattu kiila myös pikku alukset .


Pegasuksen valonkansa eli faartooat

heidän aluksensa ovat kultahohtosia neliskanttisia keskeltä pohja tasanen ja neliöämäinen sivuilta ja edestä pykälittäin ylös kohoava lyhyen matkan alus kultannen ja lautasmainen pykälillä pohjasta tasanen


Heradessianvalonlohikäärme heidän alus

Tummansmaragdinvihreä keltasine raitoineen paksu pitkä monine terävine etu ulokkeineeen myös levëä siipinen todella kaunis heidän lyuheyen matkan alus on lautasmainen keltavihreä


Greadinvalonlohiokäärme heidän aliuksensa on valkonen ja kultanen raidoilla myös pitkä paksu etu osassa pitkät piikkimäset ulokkeet niissä on laseraseet

lyheenmatkan alus on pyöreä kuin pallo oisin soikea kun kananmuna .

Roserkateninvalon lohikäärme heidän aluksensa on vaaleanpunasia eli pinkki pitkilaismainen osin lautasmainen terävillä kolmió etukärjillä .

heidän lyhuen matkan alus on kuin kaksi lautasta yhdessä .


TurkoosiLohikäärme Heidänaluksensa pitkä leveä korkea turkosin sininen osin hopeinen ja valkonen terävä ohjaamo sahan ja edessä komeat salamanteräpiikkiset etukärjet jotka jatkuvat salamamaisesti koko rungon poikki.

Lyhyen matkan alus on heillä on sikarimainen turkoosin ja hopean osin valkonen pohja

 



Arkrturuslaisten alus on tumman sininen pitkulaiasmainen lautanen
 

 

 


lyhyen matkanalus on pieni laútanen tummansininen

Marsilaiasten alus on vihreä iso paksu monipykälinen lautanen kaksi lautasta päälekkäin todella massiivisen iso lyhyuen matkan alus on

vihreä paksu pykälinien lautanen kaksi päällekkäin.
 

 

 


Bodhannsian eli dalailaman kotivalonkansan tähtialus on orassi todella iso lautannen pykälilä pohjasta tasanen heidän pikkulalus oranssi pykälä lautanen pohjasta tasanen .


no siinä tunnetuimmat tätä voisi jatkaa loputtomiin mutta siinä tärkeimmät ja tunnetuimmat.

 

 

Asoita valonaliebeiden  joita  tulee   tapahtumaan   tulevaisuudessa osa  siireretty  kaumpaan tulevaan  30  -  50  vuoden päähän tai  joa sitä  kauemmaksi   rippuen  ihmiskunnan kosmisesta kehitys  tasosta 

2012 SEN TULEVA ASIAT JOTKA TULEVAT MUUTTAMAAN PALJON ASIOTA JOIHI KUULUU MYÖS ATLANTIKSEN TOINEN TULEMINEN TÄMÄ lykkääntyi koska valonkansojen virallista vierailua lykätiiin 30 vuodella eteenpäin solliin onm taas se hetki jolloiin katotaan olemneko valmiita virallisdeen vieraluun MAANPÄÄLLE MM 2012 JÄLKEEN
2012 TULEE olemaan ensimmäinen vuosiluku jolloin tahtuu monia asioota kuten se että olemme ,2012 ekaa kertaa viidennen ulottuvuuden ekalla pykälällä .

Silloin käytiin toisessa  todellisuusessa myös valon ja pimeyen välinen välien selvittely jossa , myös Harmaat tulevat puituivat tähän taisteluun varmistaen valonpuolen voiton .
tämä taisteku käytiin harmaat varmisyi voitin taistelumkäyyiin ´toissessa todellisuudessa minä olin siinä mukana kun olen  eli valonkansan alienssin jedimestari että tähtiristyrilijä lemtäjä
Siihen myös loppui vanha aika ja alkaa uusi aikakausi . Taistelusta ei sen enempää .


Mitä muuta silloinm myös tapahtuu no mm se että telepatia taso on huomattasti helmpommin kaukkien ulottuvuille , kaikkien ihmnisten siis pitä oppia käyttämään telepatiaa.
Myös siis tavallisten pulliasten pitää oppia kommunikoimaan uudella tavalla .

Siloin myös valonkansat tulevat ekaan kertaan julkisesti maanpäälle käymään.

Meidän siis eristyksen aika myös loppuu avaruuden veljiimme vihdoin.

Eli meidät otetaan mukaan myös avaruuden galaksien väliseen federaatioon jota, voi verrata
"Star Trek Federaation" Sillä erolla että ,siellä ei taistella Juhan af Grannin sanoin , se on kuin " galaktinenpunainenristi" Jolla tulevaiisuudessa tulee olemaan paljon tehtäviä maanpäällä.

Eli maa saa myös käyttöönsä kaiken mullistavan avaruusteknologian jolloin myös ihmiskunta oppii että ,valonnpeus ei ole mikään suurin nopeus lainklaan vaan uusi nopeuden mitta yksikkö . Ps nii tuo nasnn teknologia on vain silmänlumetta .



Joissa tehdäään korkeamman teknologoian avasruustähtiristeilijöitä-


Jotka otetaan käyttöön 2012 vuonna tai sen jälkeen.


Maassa valitaan siis myös Lähettiläs myös Galaktiseen suurneuvostoon , jossa, on tätä ennen liittytneet Marsilaiset jotka asuvat kotkantähdistössä nykyään.

Mitä muuta tapahtuu no mm Arean teknologian lentävät autot otetaan käyttöön .

ympäri maapallon Maapallon Jedimestarit ympäri maapallon saavat merkittävän aseman .

Valonkansojen valtuuttamana , Valonkansoilta Jedit saavat käyttöön silloin korkeaamman tason teknologia mm laservalosapelit , ym lisä juttuja.

suomen tulevassa Jeditemppelissä perustetaan koko maapollon Jedien kattava kansainvälinen Jedineuvosto mm .

ja jos Isreaelissa saadaan vihdoin lopullinen rauha palestiinalaisten kanssa.
todennäköisesti viuonna 2014.
Siitä merkkinä Atlantis nousee jälleen pitkän tauon jälkeen taas maanpäälle.

Joka siis tämä niin sanottu uusi maanpällinen paratiisi josta raamaurssakin on puhuttu, ja johon   valitamaan väkeä  ne  jotka  sinne  ansoitsevast  pääsyn niin sieluja kun muita Valonsotureita.   totta   kai  kaikki    jedit    ,  maan päätä

Sitä tullaan vartioimaan tarkasti Sieltä käsin myös tulevat nousemaan ilmaan tähtienvälisetavaruusalukset silloin kun maapollon väkeä federaation Jedi tehtävissä tarvitaan. Myös sillin kun , jeesus tulee julkisesti maanpäälle maanpääälle tullee myös Muhamet käymään julkisesti ylös nousseena mestarina maanpäällä .
JA SIIS IHMISKUNNAN PITÄÄ TAJUTA ETTÄ VALONKANSAT EIVÄT OLE JUMALIA VAAN ITDEKSEKIN SEN NÖYRIÄ PALVELIJOITA VALONSOTUREINEEN.
tuomaan rauhan sanomaa maanpäälle.

Myös vuusiovoima teknologia otetaan vähitrellen käyttöön .

ja fissiovoimalloista luovutaan kokonaan.

 

mitä  on olla  puhdasvalonaliensielu

 tavis täällä tarkoittaa siis tavista joka ei ole aliensielu ja aliensielua joka ei kulje tietä , ja joskus alien sielu joka kulkee tietä raahata mukana maallisuutta sen käutta tavismaisuutta vähän ,eli jotjku aliensielut ei osaa päästää irti maallisuudesta eikä osaa oppia sillloin fysikkan ja kemian maailmaa toisin yodan sanoin emme ole tätä raakaa ainetta valoa hohtavia olentoja olemme energiakenttä sitoo sen kasaan jota te toiset kutsutte aineeksi kun meditoi niin silloin huomaas sen käytänössö kappale joka on kiinteä sen läpi näkee täysin niin kuin siinä ei olisi mitään . niinku buddhalasiset sanovat maailma on harhaa , ei ole olemassa painovoimaa on olemassa vetävä ja työntävä voima meditoidssa tämä voima kappele muuttuu työntäväksi tähän perustuu leijuhyppy leijujuoksu ninja hiivintä .

Kun tämän oivaltaa ja hyväkdyy ja ymmärtää tällöin on päästänyt irti maallisuudesta ja pienestä tavismsaiduudemn mukana raahaamisesta ja on puhtasti enään valonalielu keho on vain valonaliensielun keho sillä ei ole muuta merkitystä se ob keho työväliine jossa toimitaan kussakin elämässä näin on myös näin on kaikille valonalieneillekin ja lohikäärmentuli voiman lähde . Siksi kaikilla valonaliemeilla on keho myös sillä ilman kehoa heillä ei olisi lohiokäärm,e tiuli voimaa .

Jos keho merkitsee sinulle aliensieluna jotain muuta kun työvälinettä ja lohikäärmevoiman olemusta et ole päästänyt irti maallisuudesta ja pienestä osasta tavismaisuutta irti jota raahaat mukana joka jedi tietää tämän keho on vain työväline ja lohikäärmne voimanlähde , joku voi kutsua sitä myös voima kynttiläksi tai miekaksi . Toki tämä keho tarjooaa myös sekuaalista nautintoa joka parhainlaan yhdistyy sielulliseksi sulautumiseksi toisen kamssa
ilman himoa.

 

Miksi   ihmiset   hukkaavat elämänsä  pintaliitoon ja  ja himoon


Olin matkalla Coruscantiin törmäsin neljään todella vahvaan aliensieluun jotka oli tarkoitettu suuremmalle tielle he o´livat hukku´neet tavis vanhempien takia tavismaiseen pintaliitoon ykdi oli Harmaa muut Kolme Plejadeaja fysiikkan ja kemian harhaan , sain tästä jopa telepaattisen vahvisdtuksen . Alieneilta koitin selittää heille tätä suurempaa maailmaa miten me suuremmat kulkijat ymmärrämme tämän maailman kuten kuinka tämä aineellinen maailma on harhaa ja kaikki on energiaa ja energiakentän sitomaa , ´maailmaa jossa ei ole painovoimaa vaan vetävä ja työntävä voima ja meditoiodessa tämä vetäväkin voima muuttuu työntäväksi voimaksi johon perustuu jedien leiju juokasu leijuhypyt ja kävely . Koitin selittää tietoista unta jopa taisteluja sieluna <astraalimaailmassa . Nämä jotka oli tarkoitrttu naisina mestarin polulle kulkivat taviksen pintaliitäjän polkua se teki olon haikeaksi on niin suuri vääryys että aliensielu hukutetaan tavis valeisiin fysiikan ja kemian , Jopa tavis vanhempien toimesta tavis pintaliito elämään . Ja kun heille kóittaa selittää asioita miten <asiat cosmisen oikeasti on heiltä jotka on tarkoitettu suurempaan tiehen heiltä saa kuulla vain oot sekasin , vaikka me jedimestarit kuljemme tuikasti realimaailmassa ,käsitämme maailman huikan eritavalla ku tavikset tosi haikeeta moinen elämän päättyyessä toinen saa pika palautuksen maahan ette tehneet sitä mitä teidän piti synnýtte uudestaan heti viikon sisällä ja nyt teette sen mitä teidän pitää että hukuta elämäänne tavis valheisiin ja moskaan vaan kuljette mestarinpolkua valonvoimanvaltiaaksi .

Miten ihmeessä suuret sielut hukkaavat elämänsä tavis valheisiin , ja tavis maiseen pintaliitoon se on haikeaa ja niin väärin .

 

Ripaus  tietoa   valonkansojen  eläimistä  tämä  aika ajoin päivittyy

 

Delfandon valonkansan eläimet Valaat Delviniit on suoraa valon kansalaisia eliäimiin meressä on lisäksi 5 metriä pitkiä kullankeltaisia merikäärmeitä ne on 10 senttiä paksuja ne syövät saaliikseen hopean hohtoisia 10 senttiä paksuja 10 senttiä pitkiä pikku kaloja jotka uiskentelee monen väristen korallien lomissa . Syvemmällä on jätti mustekaloja vihreitä mustelkaloja ne on jätti valaiden ruokaa ne voisivat pyytää niitä valonkansojen tekbiologialla mutta he pyytävät niitä ilman apuvälineitä .

kun menään vielä syvemmälle syvään ihan pimeään mereen syviin kanjoneihin ja vajoamiin siellä on toisenlainen maailma jättimäisiä oranssi hohtoisia kaloja , serakeja ne on 10 metriä pitkiä toisdet parikymnentä riipuen iästä . Ne loistaaa oranssia valoa kauttaaltaan niillä on isot terävät hampaat . Sahalaitaiset eväät ja pyrstö ne syö sinisiä metrin mittasia keskisoja kaloja . Siellä on myös meduusoja valko hohtiisia nämä siniset kalat telnit syövät itse pienempiä pikkukaloja fioaleja ne on tummanila hohtoisia pohjalla on tedaaleja torneja joista tulee kaasua . tässä ripaus Delfandon valonkansan vesimaailman moninaisuudesta Ilmassa lentää hopeideja ne on jättimäisiä lintuja metrin siivillä ne syö niitä kullankeltaisia merikäärmeitä , lisäksi siellä on pienempiä merilintuja punasia mustalla raidoituksella varustettuja repriesejä ne syö niitä 10 senttiä paksuja hopeahotosia pikkukaloja teleejä . T'ässä ripaus kuvauksesta Delfandon valonkandsan , lintuihin mainitaan lopuksi vielä että delviinit syö teleejä pyydystää niitä teknisesti tarkasti ettei kanta pienene . 

 

 Om,a   Valonkansani  kotimaailma  Heradesianvalonlkohikäärme  olen  sielultani   planeetalla  on yhä   olemassa   villejä    lohikäärmeitä  jotka   ovast täydin  kesyttömiä     niiden anntereaan olla  rauhassa   ne  ovat   10  -  20   metriä  pitkiä  kiinan  jaden vihreitä   isoine  topasine  silmineen  kuten mekin    nillä on  isot  siivet  joolla he  lenmtvät  helposti he  lentävät lujaa   maan  potkuri konreen   nopeutta     heillä  on pesänsä   korkealla vuoren  luolissa 6  kilometrin   korkeudella  , ruuaksi  he syöv'ät pikku    kotkia  joiden   siipien väli on   kaksi  metriä ,  kotkat  on   väriltään    kultasia osin   valkosiia  .    kotkat syövät   saaliikdsi   pienempi'ä        lintuja  Frtiidejä    jotka on  sellasdta variksen kokoa  ,   turtkoosin sinisiä    he  taas syövät   Greevi puun  siemeniä  jotka kasvaa neljän   kilometrin   korkeudella    sitten on pikkulinnut  ne  kuuluisat   Salarit  neon punaoransseja  maan taruissa  niistä o toinen nimi ,  kun kävimme  aikanaan kiinassa  kun   veimme  sinne buddhalisuiude j   kungfun   mukama  oli  näitä   Salari    lintuja    näytillä   näytillä  eläin maailmastammne    osa  näistä  lintuja on meillä kesyjä   lemkki  eläiminä . Myös  toiset elää   villinä  planeettalla      .       

Siirrytään  vesimaailmaan   kaikki meret  kaikka joet    ovat   pohjaan saakka   läpikuultavia  niin pitkälle  kun,   valoa  riittää    meret    niiden  Suurimpina eläiminä on  käärmeet   joiden koko on valtava  isoin  maan sinivalaan   kokonen  pituudelta    paksuuden ollesa maan  hain paksuutta   tämä   käärme  on väriltään   pinkki   jossa   on   myös  vähän   violettia  sen nimi on  Zarrakki se on   kuristaja käärme .  elää   100  vuotta  se syö  hain   kokoksia       pienempia kaloja    vihreä   keltasia    .    Xulleja hopean  värisiä  nämä  sä   vuorostaan  syö pohjasta   keskisyvältä' nervaa eräänlaista  eri   spekrin väreissä  kilmtelevaa  korallia  .  tässä  ripsaus   oman   valonkansani  kotimaailman  eläin maailmasta  .

 

Rosencarteninvalonlohikkäärmeuden  eläimistö       aavikolla   on karut olo suhteet elämään   mutta , sielläkin on elämää    Chorreroan   aavikklo booa   5  metriä  pitkä   keltainen osin  oranssi  kuvoinen   pinta  kuvia laikkuineen   se  syö    joko  järvissä asuvia   Shargoja   rokotiilejä   keskisoja    jotka on mustia   silmineen    .  Shargot  taas   syövät    Slareja   keski  isoja   kirkkaan  punaisia  kaloja. Nämä  Slarit  syövät Zsirajoja turkoosin sinisisä   pikkukaloja  nämä  syövät   pinkkiä   pohja   kasveja Skeptujen varsia   . Aavikolla on myös   Charre     eräänlainen   aavikko   orava    se syö  Berra  palmun   Zerkoja  eräänlaisia  hedelmä  pähkinötä.     Vuorilla  asustaa      myös   villiä lohikäärmeitä  jotka ovat myös pinkkejä Glaederseja  nekin syäövät ruokana   Shargoja  .  Lisäksi  siellä on   Qara  kotkia turkoosininisiä  neljän   metrin siivillä   he syövät    aavikkoll oranssia kaneja  Kraseje  .  Ja   nämä  Krasit   syövät myös  Berra Palmun  zerkoja   nämä  Krasi   kanit osaavat   myös   kiivetä  palmuun  mutta  ensin je syövät   voimakaan tuulen ala tiputtamana  syövät niitä myös muuta  jos  tuuli ei  ole tiputtanut niitä  alas  ne  kiipeää   palmuun itse   .  Vuorola myös  on pikkulintuja  Veaalareita   valko vihreitä   ne asyö  taas   aavikklo pensaan  delaran    marjoja . Tässä  ripaus  Rosencarteninvalonlohikäärmeiden  maailmasta

Greadinvalonlohikäärmeet  korkeilla vuorilla  elää  villiä   Jeardinlohikäärmeita  nekin ovat valkoisen kultasia he  syövät   alhaalla   laaksossa  viidakossa  maassa  liikkuvia  Xaareja neljä metrisiä liskoja , jotka on siniharmaita  jotka ,  syövät  Draageja  keskiisoja   kellan  ruskeita    apinoita joilla on  isot  suipoit korvat naama keltanen kaareva suippo nenä vihreät isot silmät  pitkä häntä joka on , jotka  syövät  Soparreja  eräänlaista  banaanin  kaltaisia  violetteja hedelmiä Spare  palmujen   lehtiä   Maassa  elää  Smarre myyriä  jotka  syövät  terso  puun juuria  .  Puissa  elää myös  vaarallinen  Verpa myrkky käärme   30  senttmetriäpaksu   4  metriä  pitkä violetti  perusväriltään ohuota  laikku  maisia  raitoja ne syövät   näitä  Smarre  myyriä  jotka  ovat tumman . Ruskeita  näiden  Verpojen  myrkky  tappaa  muutamussa  sekunneissa ja  niillä on  taitona  sylkeä verkkoa   suustaan .   maassa elää    Kopri  siilejä teräksen  värisiä  piikit on  lähäes  neljäkymmentä  senttimetriä  pitkiä  .    ne  syövät  aluskasvillisuutta  shuleja  eräänlaisia   ruohoja  .  Puissa  eleeää Wipperpoja   vihreä  keltasia  keskisoja  heinäsirkkoja , he syöyät  ruuaki  Resku  matoja  ja  palmun  lehtiä.   ja  nämä   madot   syövät  palmus lehtiä  .  Niilä on ilmiämöinen kyky  kiivetä  .   puuhun  he erittävät limaa  jonka  ansiota niiden on  helppo   kiivetä puuhun    madot ovat  tummamnpunasia    .  palmuiissa elää  myäs  pikku  lintu   Luzi     tasasaen sini  keltanen  vihreä  nokkanen keltasilmänen .  Nekin syövät naitä  samoja   matoja  .        Tässä  oli  ripaus   Greadinvalonlohokäärmeiden eläinmaailmasta  .  

Turkoosivalonlohikäärmeiden eläinmaailma      tulivuorirll<elää  villeinälohikäärmeinä   Tursoonienlohikäärmeet  he  hakevat   ruokansa  Keitaidenläheltä  Zaverseja  he  sdyövät  puna  ruskeita  vesipuhveleita  jotka  elävät  keitaiden  luona  ,he   syövät  Kerdaliinejä   isoja  kaloja hopean hohtosia ,nämä   syövät  Salxeja  kultahohtosia  pikku  kaloja  .    Nämä  syövät  serdeja  jättimäisista teitasiis   kasvavista  tippukivipuikoista  oransseista kasvavia  monessa eri  värissä   kasvavia  koralli  kasveja . Keitaat ovat  todella  syvyiä  .  Ne  ovat  kiehtoneet myös  monia   valonkansojen   sulkeltajia  niissä om oma   pohja  eläin maailmamsa   mm   jättäiset Kapre   hummerit  kirkaan  oranssiin   värisenä . Netro  merikäärmeet  kirkkaan  keltaiset   15   senttiä   paksut kaksi metriä myrkky käärmeet   jotka  syövät  näitä  Kapre  Hummereita   jotka  , syövät   näitä  pohjassa olevia   koralleja   jotka ovat   pohjaan saakka   vajonneissa   tippukivipylväissä  .  Lisäksi sieölä on  keidas merikilpikonnia  Merpoja    niillä  on ruskean oranssi   kilpi  he  syövät Bareja  promsin värisiä pikkukaloja  jotka,  syävät myös  tätä  koralleja .  Pinnalla  elää   vielä  Zeride  sammakko     joka syö  pikku Kopreja  pinta  vedessä  eläviä vesikoppakuoriasia  jorka  syö  Nertaa  vesi  heinää vaalean  vihreää   ja  Lisäkisine syö  Harminoja   veden  päällä lentäviä   sudenkorentoja  joissa kilmaltelee kaikki spekrin värit .  ja nämä   sudenkorennot saa ruokasnsa  Lefereireitä  pienistä   kärpäsistä  tumman  sinisistä .     kärpäst saavat  ruokansa  raadoista  kuten  kuolleista  sammakoista .   Sammakoita  syövät  Zosilot  tuli vuoriolla  asuvat  pinkkivalkoset  pikkulinnut  .    Tässä ripaus  Turkoosivalonlohikäärmeiden  eläin  maailmasta.

 

Sereanianinvalonlohikäärmeiden  eläimistöstä  ripaus.   Vuorilla  elää villi Seraanianlohikäärme kirkkaan oranssi   he  pyydydt'vät ruuaksi merestä   Heark   haita valkjoisia väriltään  jotka syö ruaksi  Saregeja  keskoisoja   ja kaloja     jotka   ,syö ruuaksi  Urpteja hopea  kultsia pikku  kaloja , ja  Taorkkeja  eräänlaisia  hylkeitä  hopean   harmaita   . Meren rannalla myös  asusti  Vorkeja  mursuja eli  merileijonia  kirkkaan  keltasia  osinhjarmaanna sinisiä  .   Vuorilla  lisäki asustaa    Grage  vuorikauriita   he kaivavatt ruokasnsda  jäkälästä  vyuorten  rintellä  ja  ja Tedru  pensaan lehdidstä  .   Lisäksi  vuorilla oli  Kardeja  vuori susia   he  söivät  Gragi   kauriita .    Alhaalla  metsissä oli  paljon käämeitä  Xiasoja  anakondan  kaltasia   jättiläis käärmeitä  vielä isompia 30   metriä pitkiä oranssi mustia  ,   he söivät ruuaki   Kapguda  ruskeita  punasilmäsiä   apinoita   keskisoja  jotka , döivät ruuksi   jättimäisten havupuiden Sertkojen  käpyjä . Toiseksi isoin käärme on  Joderka  kuningas  boa  vihreäoranssi  ,      kolmannmneki isoin käärme  on  Tokro   mustanviheöä kelta pilkkunen myrkkykäärme  se onkuningas kobran kokonen maan syö ,  ruuaksi Tuuroja  isoja  rottiia .  Joka syö  Traja  pensaan  oksia ja lehtiä ja  juuria    neljänneksi isiin kääme on  Spekre  Boa  se on  saanut nimensä   spekrien   värissä   kilmaltelevista ihosta    .  Sekin syö juuri  näitä  Tuuroja  sen  noin kaksi  mertiä pitkä  10  senttiiä  paksu kirkkaan turkoosi boa käärme  kulta  ja  hopea  pilkuilla   .   viidenneki  isoin on  Ladere  se on  vilja  käärmeen kokoinen on   sillä väri sävyjä , kuvaanyuhtä  pinkki hopea  laikkunen  .   se syö   ruuaksi  Heproja  hiiriä  musta turkooseja  .   Se  syö ruuksi   Traja  pensaan juuria  ja   lehtiä  latse  sieniä  valkosia  .   Puissa  elää  kaksi apina laija Kapguda  ja  Terpase  on  jättimäisen iso  apina   musta violetti  turkoosi silmänen    maan  gorillan kokonen , se syö ruuaksi   maasta Traja  pensaan lehtiöä  ja  Sertkojen käpyjä  .  Seraanian lohikäärme   saa  joskus   pyydysteyyä heitä   myös  ruuaksi     tässä  ripaus  Sereanianinvalonlohiokäärmeiden  eläin maailmasta  .

 

Sateeenkaarenvalonlohikäärmeiden eläinmaailma   Vuorilla  elää villinä  Sadeerlohikäärme  se  hakee  ruokansa  laaksojen  järvistä missä  kala  maailma   on monipuolinen  sitä  huikan kuvaan ,  ruuaksi  Sadeerlohikäärme  pyydystää    järvetä  Zareepereja  mureenan  kaltsia käärme  kaloja väriltään punasia mustapilkullisia  .   Zapeepereja syö  ruuksi   Kordelleja  keskiisoja hopean valkosia  petokaloja   se syö ruuaksi  Berkkeja   kultahotsia   pinkkitäpläisiä   pikkukaloja . Jotka syö pojasta   ruokoja  Suartoja   .  lisäksi järvissä  on rapuja  Qipreja  hummereiden  kokoosia   rapuja   kirkkaan keltasia  . Qipreja   syö myös  näitä   Suorto ruokoja  pohjasta  .   Vuorilla  asuu myös   Giderdi  kotkia  täysin   pinkkiä  siipien  ollessa liki   10 metriä  leveät  turkoosin siniset silmät   nokka  vihreä   .ne   syöväv ruuaki   aavikolla   liikkuvia ruskeita Kanfee jäniksiä .  He  syövät ruuaski   aavikko  pensaita  rokteja , niifenkaarnaa , juuria   ja  hedelmiä   pensaan lehtiä .   Aavikolla elää   myös   Kandre  kenguru  ,  Nekin syävät ruuaksi  rokteja  sen lehtiä  ja  hedelmiä  .   Aavikolla elää myös  Vapre  aavikko  myyrä  se syö   rokteja  puun  juuria  syvällä    maasta  .   Vuorilla lisäki asustaa  fenride pikku lintu väriltään valkonen pinkkitäplänen  joka  syö myös  ruuaksi   rokteja  pensaan  hedelmiä .  Järven yllä  elää     Suder sammakko  kelta  vihreä  ,  se syö  ruuaki   Saiperda  sudenkorentoja   violetin vihreitä .  Nämäsudenkorennot syövät  ruuaksi   Bopare  kärpäsiä   valko mustaraitasia  . jotka syövät  ruuaksi raatoja eläimiä   Järven rannalla elää Farpa koppakuorinen  kullankeltainen joka syöruuaki järven   ranta  heinää  derpaa .        tässä  ripaus   sateenkaarenvalonlohikäärmeiden  eläinmaailmasta . 

 

Sanallitakuvausta   valonalieneista  tämä  päivttyy

 

Hei pitkätä aikaa tulee viestiä mutta muuta valisyuta vien teuidät matkelle tähtiin valonalieneiden kotimaailmaa kurkkaamaan sanallisesti oloitan harmaista heidän kotioplaneettansa on todella kallioinen korkeuden vuorien edustama, vuoroet ovat valkoisia ja punertavia toiset granitin kaltasta osin fulkaanista punaset vuoret valkoiset dolomiitin kaltaista kiveä vuorisro laaksot ovat korkealla 2000 metrissä huiput yltävät 3ooo metriin . Vuoristo laaksöissa on myös puita kuin vuoristo mäntyjä ne estöävät lumivyöryt heidän asuin rakennukset ovat temppelimäisiä ja kupolimaisia isoja rakennuksia myös samanlaiben muttu todela näyttövä on heidän oma jeditemppelinsä täli seon kuin moni osainen kidesikerö monine tiloineen . Ne jotka ovat vierailleet siellä ihmisistä monet ovat sanoneet olleensa taivaassa kosaka siellä on niinkaunista kirksasta ja hohtavaa.


Ruokaa he eivät viljele he tuottavatv sen replicaattorilla e´nergiasta suoraan .

 


Harmaiden isot töhtialukset ovat isóimmalla vuoristo laaksossa . Siellä myös ´rakennetaan ne isot alukset Jediristeilijöt ja Sotaristeilijät alinssille valonliiton alukset Ne on Teräksenvärisiä toiset Enteprisen kokosia toiset sitä paljon isompia etwnkin Sotaristeily alukset alianssin . Harmailta saa vierailun yhteydssä Hopeisen Hengenviitan Jedimestarit.


Plejadien kotimaailma se on hyvin samankaltainen kuin maapallon mutta eroja on se vedet kaikki on turkoosin sinisiä kaikki järvet joet , meret ,ilmasto on täysin puhdas ei mitään myrkkyjä ol ilmakehässä ei ole vuoret korkeimnat ovat paljon maapallon vuoria korkeampia noin 20 tuhatta metriä korkeimmat huoput tuli vuorina sekä himalajankaltaisine vuorineen . Eläimistö on rikas yhtäkään eläin lajia ei uhkaa supuittoon kuoleminen heidän Rakennus tyylinsä on Coruscantmaista todella korkeaa mutta heillä on aurinko peili järjästelmä jonka ansioidta myös alimmalla tasolla on yhtä kirkas auringonpaiste kun ylemillä tasoilla liki kahdessa ja kolmessa kilometrissä. He ovat päätyneet tähän tyylin koska , he haluavat pitää luonnon metsät ym alueet asuattomana heillä on nämä luontoalueet todella isija jopa Amerikan kokoisia alueita kokonaan luonnon tilassa , 2000 metrissä

 


On heidän tähtiriteilijöiden Jediristeilijöiden hangaar tilat alukdet ovat Valkosinisiä Kokoluokaltaan Enteprisen kokosia ja isompia sotaristeilijät alianssin. Ja Jeditemppelinsä on iso ja vaikuttava " teräksinen " rakennus lujampaa paljon kuhin maan teräs . Tästä samasta teräksetä on aikanaan tehty maassa harmaiden Plejadientoimesta Atlantis keinotekoinen manner .


Jedimestarit saavat vierailun yhteydessö Hopeanvalkonen hengenviitan.






Alanianinvalonkansa eli allahin kotivalonkansa


Planeetta on kuin tatoine aitoimaata meriä siellä täällä keitaita jossa on läheitä ja puustoa rakennus tyyli kuin arabimaussa kiveä ja betonia he ovat asuttaneet koko planeetan jeditemppeli muistuttaa paljon islmamílaista moskeijaa .
Heiltä Jedimestari saa suuren Jedimestarin viitan, se on purppura .

 


Heidän tähtialukset ovat ´valko terästä ja osin purppuran värisiä kooltaan Entepriden ja sotaristeilijöt alianssin isompia.


Luonnon elämet on hyvin aavukko eläimiä vähän kuin maassa.


Pegasuksenvalonkansan eli faaroiden kotiplaneetta pää kotiplaneetta .




SE on autimaata osin osin vuoristoa jossa myös metsää Asuin talot sijaitsecvat autiomaassa sillä halutaan suojella planeetan eläinten oloja runsasta lajistoa joka on keskttynyt vuoriston métsiin ja vuoristoon .


Asuin talot on betonia ja kiveä keinotekoista tuotettu puhtaassta eneriasta rakennukset ovat massiivisia Atlanitsmaista Egyptiläistä tyyliä hyvin siis elegenttiaa ja ylvästä tyyliä .


Heidän Jeditemppelinsä on Jättimäinen Pyramidi


Hengenviitta jonka Jedimestari saa on keltainen.


Heidän tähtialukset on kahta väriä Jediristeiljät on Valkosia sotaristeilijät kullanvärisiä Jediristrlijät kooltaan Enteprisen kokoisia sotaristelijät aliansssin isompia.




Pleijeriläiset




Heidän pääkotioplaneettansa on kuin enduro jättipuineen eroa on siellä on jättimäidet komeita upeita massiivisia korkeita vuoristoja maan himalaja kalpenee sen rinnalla terävien vuorten huippujen yltöessä 15 kilometriin jäätikköineen ja jääputuoksineen paikka on vuorikiiopeilijöiden suosima olen siellä iteekin kiipeillyt . Kerrassaan upea paikka , Kunnioittaakseen upeita puita he ovat rakentaneet jättimäiset kaupynkinsa korkeuden " betoni " pylväien varaan noin sadan metrin korkeudelle . Eläin lajidsto on runsas ja todella monipuolimen ja meret plneetaklla on myös turkosin sinisiä täusin puhtaita .


Jeditemppeli on isó kupoli muodoltaan .


Jediristeil'iät ovat Teräksen värisiä sikareita muoto .


Se on valinta kunnioitis puita kohtaan . Sotaristeilijät alianssin ovat soikion muotoisia.


Hengenviitta jonka saa on Pronssinen .


Sirjuksentähditön valonkansa keskittänyt asumisensa jättimäiselle todella Jättimäisele Avaruus asemella Star Trekissa nähnyt avaruus asemat on niiden rinnala mitöttömän pieniä heillä on avaruus asenalla painovoima ja keinotekoinen ilma kehä se kuvastaa avaruus aseman masiivisuutta heidän saliinsa saapuu ekakai hwnkilöt joka jatkaa sielun kiertoa reuininkaartion kautta . Paikkaa voisi kuvailla Coruscantin ja Star Trek avaruusasemien yhdistelmäksi siitä huolimatta se on ylevän kauniin näkönen paikka ,
sisäötä timanttisene saleineen monine jalokivineen seinällä . Jotka he ovat tuottaneet keinotekoisesti . Jedimestárin viitta eka o kultainen hengenviitta. heidäön jeditemppeli iso monimutkanen sokkelikko . mutta hyvin kaunis monine Jätti kiteineen


 

 

Heidän Jediristeilj'ät on valkosia nuolimaisen virtaviivasia. Enteprisen kokosia Sotaalukset isompia . Battelgruiserit  kultahohtosia




ja loluksi lyhyesti oma Valonkansa


Heradesianvalonlohikäärmeet


Kotiplanett<amme on yksi kiakkeiun kaunimmista


timanttiset korkeat vuorten mpäröimä maailma monissa eri timanttien väreissä turkoosin hohtavine jäätikköineeen 20 kilomerin korkeine terävine huippuineen .


Ásumme luolissa joihi loistaaa aurinko läpi kun timanttiset vuoret on läpinäkyvää timanttia


Jeditemppelilimme on luohittu ja massiinen . Ja todella upea muut valonkansat on antaneet sille lempininen taivaansalit jotku antaneét nimen halvallansalit meret järvet turkoosin sinisisiä puut hopeahohtoisia jävet timanttyien kiillollosta johtuen moni hohtoisia eri timantti kiillon väreissä eläimidstö on planetalla runsas .


Jedimestarille annettva hengenviitta on Smaragdinvihreä

 

 

tässä  taisteluristeilijän todellinen koko  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hopealohikäärmeiden   battele  gryidser eli   taistelurisdteilijä

 

 

 

 


jediristelijät vihreitä osin keltasia osin virta viivasia Enteprisen kokosia ja sotaristeiläjät isompia .


Tässä teolle tuulahdus täydellisistä valonalioeneiden kotimaaiolmoista täysin puhtaista sellasista joissa luonto ja eläimet voi hyvin , tähän samaan maapallon on tulevaisuudessa päästyävä samaan.

 

Delfandonvalonkansa tämä on vesiplaneetta väki on valaat delfiinit heillä turkoosin sinen vesi pohjalla monissa paikoin upeita koralliruittoja monissa väreissä. Delfandon väki on tehnyt asuntonsa merien vieressä oleville vuorille veden tasoon asunnot on luolamaisia vaikka he ovat vesialieneja he pystyvät oleskelemaan oikesti myös kuivalla maalla suurin osa heistä. Vuoret ovat´ valkoisia vesilajisto on runsas ja monipuolinen he ovat m, siis ´tarkkailijoita jotka tutkii merentiloja ympäri universumin, niin myös maassa ja raportoivat siitä suur jedineuvostolle eli valonkansojen suur neuvostolle Jedimestarin viitta jonka heiltä saaa on väriltään valkoisensininen .

 

 


Heidän tähtialukdet ovat sínisiä väriltään Enteprisen kokosia sotaristeilijät isompia .


Aluksessa on myös oikeasti vettä paitsi ohjaamossa


ps he oleskelivat myös aikanaan Atlantiksessa

 

 

Bodhansian valonkansa eli dalailamankotivalon kansa plaanetta on kuin tiibet korkeita vuoria 10 tuhanteen metriin karua vuoristo ylänköä jäätikköineen ja koskineen Jediteppeli on betonin kaltasesta tehty ja oransista kivestä tehty Kupolimainen osin neliskanttinen rakennus , Jemestari saa täältä Suur Jedimestarin viitan se on Oranssi


Heidän Jediiristeilijät ovat oransseja väriltään kolltaan enteprisen kokosia sotariateilijät isompia.

 

Greadinvalonohikäärmeet he aikanaan vierailivat kiinassa opettivat heille stoalaisuuden ja zen buddhalaisuuden ja kungfun heidän planeetta on karu jäätiköjä on runsaasti ja niiden tuomia koskia on pa<ljon heidän kotiplaneettnsa coldreen vesiputoos on kuiluisa kauneudesta viisi kertaa victorian putousta korkeampi 10 kertaa niegaran putousta vesimäärältään suurempi yhtään sen vedestä ei käytetä sähkön tuottamisen kaikilla valonkansoilla on täydellinen fuusiovoima järjästelmä planeetoillaan putous on turkoosin sininen vuoret on pystyjä kuin dolomiitit maanpäällä yltäen neljään kilometriin jäätikköineen . aluueella lon isot kivierämaat matalpine vuorineen . Paljon alemlpana vuoriszto laaksoissa on vihreämpää villi niittyjä puineen ja eläimineen mm monine liskoineen , planeetta on suurela osin vuoristoa karua kivi erämäätä mutta , siellä täällä on vuoridsto niityt savanit ja puut ja pennsaat jot ka tekevät planetasta vehreän Asutus on rakenuttu osin luoliin osin tehty vuoristoon luonnon eläinten suojelemiseksi Vuorisrto on vaaleanruskeaa kiveä. Planeetta on samalla vehreä ja karu . Se tekee planeetsta karun kauniin jossa , sekottuu karu kivi erämää ja vehreät niityt savannit voisi ehkä sanoa että siinä on jotain sellaista tanszanilaista kilimazaromaista kauneutta . Jeditemppelissä on Sangralian kaltaiata ylevyyttä nelikanttismaisine rakennuksineen monine ulokkeineen ja kupuineen .

 

 



Jedmestarin viitta on valkoisenkultainen

Jediristeilijä on valkokultainen enteprisen kokoisis >Sotaristeilijät on isompia.

Turkoosienvalonlohikäärmeiden koti planeetta se on kallio planeetta laavakalliota siellä täällä pieniä vihreitä keitaita ja niittyjä rikkoo karun laava planeetaan olemukden planetaalla on kahdeksan toimiavaa tulivuorea kaukana toisistaan . yhtä niistä käytetään energian tuottamieen Atlantismaiseen tyyliin asutus on siitä kaukana .


Turkoosit lohikokärmeet kunnioittavat tulivuoren voimaa asutus on tehty purkaus alueen ulkopuolelle laava betononista joka on kuin fulkaanista lasia obsidaania mutta paljon vielä lujempaa materiaalia . Tulivuoret toimivat ovat noin kilometrin korkuisia .

 

 

 


Jeditemppeli on vanha tulivuoren kraatteri johon on liksäksi tehty temppelitilat fulkaanissesta betonista . Heidän jedimestarin hengenviitta on o turkoosi . myös tähtialukdset ovat turkooseja osin teräksen värisiä enteprisen kokosia sotaristeilijät ovat vielä isompia.

ps huomautan tässä planeettoja joka valonkansalla on 20 40 jossa asutavat keskityn kuvaamaan pää planeettaa jossa on myös heidän jeditemppelinsä joten voi olla Etttä jotku on käyneet kyseisen valonkansan jollain muulla planeetalla ja kaikkia ei edes päästetä jeditemppeli planeetalle pitää olla jo suurempi taho jedi ´tai valonnoita ym joku muu korkaammalla oleva . Jos ei ole jedi tai ´valon noita tai joku muu taho saat vierailla heidän jollain muulla planeetalla joka on erilainen . Eli valonkansat ovat tarkkoja ketä he päästävät pää planeetalleen käymään. Ja jedinkin vasta silloin yleensä ku saavuttaa kyseisen planeetan hengenviitta tason ei aiemmin saa kyseisellä planeetalla vierailla
.
 

Rosencarteninvalonlohikäärmeet


Heidän kotiplaneettansa on karun kaunis pinkkiä autiomaata ja 200 metrin vuoria pystyjä osin tolppa ja pilarimaisia ja pitkiä terävä huippuisia massiiveja . Autiomaassa on siellä täällä kaktuksia aavikko eläimiä siellä on paljon Siellä täällä on järviä täysin puhtaitaita talot rakenukset on keskikorkeita neliskanttisia tornitaloja siellä täällä on myös matalia taloja . Jeditemppeli on kuutillollinen reunoiista viistetty kaiskista niin että se näyttää pyrämidiltä kahdeksan kulmaselta .


Jediviitta jonka heiltä saa on vaalenpunainen osin valkonen eli ´pinkinvalkonen .


Jediristeilijät valkosia osin pinkkejä muodoltaan ne on pallomaisia enteprisen kokosia Sotaristeilijät on isompia pallomaisia .

Sateenkaarivalonlohikäärmeiden planeetta on myös karunkaunis runsas järvinen ja jokinen planetteetta isoine korkeine himalaja tyyppisine vuorineen ja jäätiköineen joista monet joet saavat alkunsa . huiput yltävöt 10 000 metriin vuoret ovat todella jyrkkiä kuin dolomiitimaisen jyrkkiä ja pystyjä . Maa on kiveä ja autiomaata . Asutus rakennettu autiomahan betonin kaltaisestaaineesta . Mutta PALJON lujemmasta ku betoni ja teräksenkaltaisesta mutta paljon sitä kehittyneemmädtä materiaalista vuoria kunniottaakseen talot on todella korkeita . yltäen kolmen kilometrin korkeudelle Jeditemppeli korkealla 3000 métrissä muodoltaan pyrämidin ja kuution välimuoto jediviitta jonka saa on spekrin väreissä osin valkonen .
 

 

 


Tähtiristei.lijöiden lähtöpaiksat on kahden,kilometrin korkeudella väriltään ne on valkosen ja spekri raitojen yhdistyelmä ,alukden koko on enteprisen luokkaa sotaristeilijät ovat isompia

Marsilaiset heidän kotiplaneettansa on nykyään kotkantähdistössä nootä on 40 se pääplaneetta on runsaspuinen vuoristounen momine viidakkoineen siellä on myös korkeita tulivuoria paljon korkei,mpien ollessa liki 10 kilometriä korkeita jäätokköputouksinen se on jääkiipåeilujöiden suosima planeetta jääkiipeilyn loppu osalla pitää käyttää happilaitteita . Siellä on myös valtavat laava aavikot koskineen ja vesiputouksineen ja laaksossa alhaalla viidokossa on myös isot järvet asuin rakennukset on laava aavikolla tehty teräksestä tornitaloina jeditemppeli on myöss erikois terästä . Siellä on runsas eläimistö ja kuuluisat ovat käärmeet viidakossa kauneudestaan , niitä tullaan ihailemaan jopa kaukaa tosista galakseista .
Heidän jediviittansa on vaalean vihreä osin valkonen tähristeilijät ovat vaalenvihreitä osin teräksenvärisiä

 kooltaan entprisen kokosia sotarisyelijät isaompia alus muoto on lautanen.

 

No olen kuvannut monia vakonalienmaailmoija mutta tähän väliin siis ihan muuta .

Helvitin koti miltä se näyttää miiltä se paikkana on

Eli planeetta anattiin valittavaksi entisille valonalieneille jotka ka<rkotetetiin taivasmaaikmojen yhteisöstä sodan hävittyyän heille anatiin valittavaksi kolme paikkaa he mieltyivät tähän se on siis hyytävän jäinen planeetta pak´kasta likí 60-70 myrskyllä pakkaslukema voi nousta yli 100 ., Siloiin siellä puhaltavat niin sanotut helvetin tuulet .

Lisäksi paikka on tuliperänen paikkaa planeettaa ympäröiä satojen tulivuorien ryhmittymä siellä' on laavalampia useita jatkuvasti purkauruvia tulivuoria useita tulivuoria jotka ei purkaudu kymmeniä niillä on oma jäätikkönsä jokaisella . Niin monista tulivuorista johtuen planeetan ilmakehä ei olisi puhdas mutta ei demionit tyhmiä ole he ovat kehittäneet omalle planeetalle oman kasveihin peruzstuvat tehokkaan puhdisrus menetelmän .

Mutta silti . rikin ja muiden happojen tuoksu on siellä kaikkialla todella váhva lisäksi siellä on tulivuorien välissä kuumuudesta johtuen myös aavikkoa aavikiolla ja lumikenftillä siellä on ainot syötävät ruuat hiekka ja lumiliskot . Omat olonsa he ovat kaivaneet laasereilla sammuneisiin tulivuoren k´raattereihin joissa yhdessä niistä majailee Satanian musta pimeydenlohikäärme .

Tähtiaristeilihät heillä on mustia niistä tulee mieleen varjot shadows pimeällä tavalla . Ja tässä tilassa jossa oleskelee satanian sen ylöpouolella on Shíthien neuvósto .

tälläinen siis helvwtti todellisuudessa . Siteen on alueen toisia sivu planeettoja olemassa tällä pimwyden ex valonalienkansalla . Niistä voin antaa kuvauksen toiste . yhden nimi on mua itsänikin hämmäzatyttyövä ´chantrilda en voi sanoa mistä tiedän planeetan koska se vaarantaisi cosmiset tehtäväni . Mutta cantrildan tiedän tehtävien kautta sen niminen planetta on myös oikesti olemassa universumissa se hämmästytti myös itseni . Kerron siitä seuraavan kerran

vesimiehelle ne pimeänpuolen alukset ovat kuin babylon 5 shadows aluksia . Älkää kysykö mistä tiedän sen en voi sanoa sitä cosmisten tehtävieni vuoksi . Jos sanoisin vaarantaisin cosmiset tehtävät. 

Chanrildalaiset planeetan väki ei kuulu valonkansoihin ovat pimweyuden palveluksessa planeetta kivi ja hiekka autiomaata lukuunotta matta kolmenesta pintalasta jioka on keidas maista todella Korkeaa satoihin meterihin yltäövää melko tiheää todella paksuja puitá olevaa seutua ja kivierämaassa heillä on korkeat valkoiset teräksíset tornitalot jotka on jotain 500 metriin ulottuvaa pilvelpiirtäjää . Alukset niillä on Harmaan mustát toisrt valkosia sadows maisella teknologialla tehdyt , Jonka he ovat saaneet demoneilta kun he ovat liittyneet demonien eli pimeyden palvelukseen . planeetta sijaitsee lähellä pimeyden eli paholaisen kotiplaneettaa mutta reunamilla .  planettan sain tietää tietosen  uni maailman  kautta  .   mutta  enne  pyri   tietoesto  tietämään pimeyden   liitolaosmaalmija mutta<tämä   selvisi tietoiesesa  unessa   .

 

 SereanianinValonlohikäärmeet heidän planettaa pitää suoraataab jouluisena '¨
planeetta on vuoristoinen todella korkeita lumisaoa vuoria 15 kilometrin korkuisia kormerkeimmat huiput vuoret ovat tuliperäisiä osaat VIRTAA AiNA LAAVAA KOSKENA se on ohjattu tarkjkaan uomaan koerkealla tekjnokogiaala jonkalaiata oli myös aikanaan atlantisessa . Tänän tulivuori voiman ansioata planetta saa kaiken sähkön ja lämitukden tulivuorista planeetta on luminen ka metsäinen siwllä kasvaa sadan metrin korkuisia teraja puita .
Ja koksa planetwtta opn tuliperpnen swillä on moia tuliperäsiä kaasu lyhteitä lumen kanssa tämä tuo mieleen isost sa monst sadat joulu lyhteet ne henkuvat aina joulumaista valoa maisena on kuin joolu kortista lunta vuoria korkeita lumisia ja satoja satoja kaasu lyhreitä
ja hekuvat laava virrat tulivuorilta alas ,

Alempona lunta jä'tiköä ja metsää .
maisema on suoraan kuin joulu kortista
Sereanianin Valonlohikäärmneet kestävät hyvin kylmää He ovat rakentaneet talonsa laaksoon kunnoittaaakseen tulivuoria ja voiman elämenttiä tuli joka on heidän planeetallaan kauneimillaan .
Talot ja kaupungit muistuttavat tulivuoria tulivuoriosta he saavat myös lämpö energiaan kaupunkiinsa planeetta on täysin saasteeton .


Jeditemppeli on tehty sammuneeseen tuli vuoreen siellä on voina todella väkevä .

Heidän Jediviittansa on oranssi kelta valkoinen osin valkoinen


Huelä on myös tulivuioroen ja metsien lisäksi isöt meret ja järvet korkeus eroiata johtuen siellä on paljon koskia ja putoiksia NIITÄ putoksia tullaan ihastelemaan monien valonkansiojen Jedien on taholta ja heillä on tapana joulun aikaan kokooontua juuri tällä SereaninanValonlohikäärmeiden kotilpaneetsalla , koska täällä
Jouluinen tunnelma .

Eläimsril on runsas mateleiaj pohjainen on liskoja on käärmeitä jotka siwetävät hyvin kylmää . On lisaksäsi muutama apina laji .
 

 

 

 


Valonkansaojen risteiijät on oranssi keltavalkosia Enteprise kokosia sota risteiliät ovat kilometrin kokoisia


Kultaisenleijonanvalonkansa tämä valonkansa oli myös Egyptissä siitä valonkansaata tulee mm egyptin vinksien patsas ja toinen leojona patsas.

kultaistenleijonmen planeetta planeetalla on paljon 7 -10 kilomertin kultaisia vuoria jääitkköinen väriltään kivilajio on nimeltään kepraliitti siellä on" kultaisia hiekka erämaita " kepraliittia hiekkana paljon niiden väleissä on keitaita joissa kasvaa " palmuja " " saniasia " keitaissa on myös lähteet. Aavikko käärmeet ja ´liskot rotat on on eläimstöä jota useimniten näkee aavikolla . alempana lähellä' merta on viidakkoa lukuisine koskineen ja ´jokineen joita jäätiköilta virtaa asutus on keskittyunyt viidakon liepeille , siell'on kuuma joten sieellä ei tarvi hillitöntä lammitystä talot on tehty sulatetusta gerbaliitti hiekasta paljon lujempaa kuin maan betoni , eli ne on kulta hehkusia . Viidakossaa on monipuolinen eläimistö . näyttävimmä't eläimet on apinat . liskot ja käärmee´t ja linnut joita on paljon .

jeditemppeli on tehty muistuttamaan korkeaa vuorta vuoria kunnioittaakseen . jediviitta on kultavalkoinen .
 


tähtiristelijät ovat lautasen muotoisia enteprisen kokosia väriltään kultavalkosia sotaristeilijät ovat sikarin  kuvassa battlegruiseri eli taisteluristeilijä   . 

Keranaadien planeertta

planertta on kuim maa siellä on hyvin samankaltainen eläimidtö kun maassa . Erolla se plameertta on täysin puhdas mitään saasteita ei planeetalle ole . Joskus muinoin oli mutta se on kaukaista menneisyyttä .

Planeetta saa sähkönsä puhtaasti aurinko energiiatta osin fuusio energiasta .

Valonalinit kunnoittavat siellä suuresti tähteään siitä johtien heidän monet asuntosta ovat kuin jättimaäisiä tähtiä . Urheilulaji jota siellä hartrstetaan eniten on koskenlasku planeetalla on valonnalien maailmojen näyttävimmät kosket simme tulevat koskenlaslijat ympäri univsersumin valonkansojen . Suosituin tapa laaskea koskera on keinotekoinen tukki . Se on kevyt kantaa mutta kun se akitvoidaan siihen luodaan keinotekoinen voima veto . Se käyttäytyy kuin aito tukki . Joka koskella on vaikeus asteensa ympäri univerumin .


Planeetalla sijaitsdee myös todella näyttävät isot ja leveöät Karbessin putoukset .

Planeetan Jeditemppeli on kuin Jätiimäinen tähti oman tähden kunniaksi

Avaruus risteilijät alukdet on kuin jättiäisiä palloja kirkkaita ulkuoa päin kuin tähdet . Sotaristeilijät ovat myös jättimäisiä palloja .

heidä'b Jediviittansa on oranssi kelta valkoinen.

ASKARDEEMIEN VALONKANSA hE OVAT kuluisa siitä jedionä jopa valonkanmsojem mitta kaavassa näkevät todella pitkälle tulevaan todella jopa muita valonkamnsoja paljonpitemmäl he nökäkevät miljioonien vuosia eteenpäin , .

He ovat jedisoturina myös uskomattoman taitavia jopa m valonkansojen mitta kaavassa . He ovat valonkansojen Yodia .

Heidän sanolla on paljon paino arvoa valonkamsojen jedineuvostossa.

Yleensä esittelen vain planeettaa mutta tässä tapauksessa oli tuotava esiin myös valonkansan erikois ominaisuus,

Planertta on vuoristoinen mutt< eri tavalla siellä on paljon korkeita< noin 2 kiometrin vuoria hyvin tasaisia ghuiput on monia kymmeniä tuhansaia kilometrejä pitkiä . siellä on tasaiset vuorien välissä paljon rotkoja ja kanjoneita leveimisasäkanjoneioyssa on metsää ja jopa järviä paikka voidaapitää tuhansiwm kamjomie ja järvien planeettana korkeimmat huiput on sielä neljä kilometrisiä tasaisia sen jäätiköidstä virtaa paljon koskia josak<za ovat tehnett tuhannet kanjonin ja aikanaan jopa järvet ispimouin kanjoneihin planetta ob myös tunnettu todella isoiita tippukivi luolistaan niitä tullaan ihailemaan ympäåri universumia silä ne ovat todella kauniita ja isoja vuoret ovat siis kalkkikiven kaltaista kiveä vuooriin vesi on ajan saatossa tietyille alueille tehnyt valtavia tippukuviluolia .

Planewetta tunetaamn myös " kotkista" Kardereurta jätti isoista linnuista

he syävä't kalaa konjonien järvistä ovat kullan ja hopean värisiä jättimäisiä komeita lintuja . Jot voi jollain tasolla verrata maan kotkiin

Metsein elämidtö on kanjoneissa runsas Valonkansaty ovat keskjttäneet asutuksensa korkeiden laakeikeiden vuorien huipiuille he jättävär metsät ja kanjonit rauhaan ja asuvat ylhäällä asittojen lulonäkö jäljitelee tippukiviluolia niin myös sisältä heidän jediotemppelinsä on isoimmsassa kaunimmassa tippukiviluolassa joka on ylhäällä noon kahdessa kilometrissä .

Heidän hemgenviittansa ovat kunoittaa tippukiviluolien kauneutta on väriltään violettejä ja joisaa on jättiläismäisten kotkien kunnoituksen vuoksi myös kullanhohtoinen vyö .

heidän tähtialukset< ovsat laakeita isoja lautasia kunnoittaakseen näyttävän yleviä tasaisia vuoria . värötä kulta hopeisa osin osin valonkansojen teräksen värisiä .

 

Krazelenian valonkansa heidän planeettansa on aavikkoinen siellä on paljon myösa dolonmiittimäisiä vuoria väriltään kirkkaan oransseja siellä täällä välissä on isoja keitaitaita asutus on keskittynyt keitaiden äärelle vuoret on 3 tonnisia huippuja . Paikka on suosittu kalliovuorikiipeilijöiden keskuudessa vuoret on kauuniita ja ylyvän jyrkkiä veitsen terävine harjanteineen , kamiinoineen/ leveähalkeama kapeine kantteineem , sileine laattoineen ja katto ulkonemineen myös planeetan kotkat ovat sinne tänne vuoriston pienille tasanteille tehneet pesät silloiin sielle ei kiipeollä mutta , kun poikaset lähtevät lentoon ja pesät jäävät tyhjiksi kiipeily kausi jatkuu . Xeenian kotkat ovat todella kauniita kulta ja turkoosi hohtoisine siipineen . Niitä tullaan ihailemaan kaukaa muualta talojen rakennukset ovat vuorimaisia terävine harjanteineen se on valonkansan ,kunnoitus vuoria kohtaan , rakennukdet kohovat parhaillaan 3 kilometriin terävine katto harhjanteineen ne eivät juuri eroa muista oikeista vuorista yhtään .

heidän Jeditemppilinsä on jättimnäinen pilari torni leveydeeltä 40 metriä korkeudelta kilometri , väriltä oronssi eikä erotu muusta kallion sävystä lainkaan . Se joka ei teidä missä on asutus on vaikea erottaa missä on oikea asutus niin aidon vuoren näköisiä on heidän talonsa .

Planeettaa pidetään maisemoiniin ja planeettaan sulautumisen mestari teoksena . Heidän jediviittansa on kulta sini keltanen samaten on heidän tähtiristeilijänsä heidän tähtiristeilijät ovat terävä särmäisiä kunniotus vuoria kohtaan . Heidän rakentamistaito teknologiaansda on käytetty myös ,maan Atlantikden vuorien tekemiseen keinotekoidelle mantereelle .

 

 

 

 

 

 

 Violettanvalonkansan  battlegruiseri  eli taisteluristeilijä  jatkossa   lähinnä  päivittyy   tänä osio    eri  

 

 

    Reneeriienvalonhämähäkkien  battelegruiseri  eli   taistelu  risteiöojä

 

 

 

 

Forenianvalonkäärmeiden Dreadnaut taisteluristeilijä  se  on   2  kilometriä pitkä 400  metriä  korkea 600 metriä   leveä   se  toimii  myäs   taistelussa    muiden  alusten  tuklikohtana  taisteluiden  yhteydessä  alus  on  uljaimpia  valonkansojen  aluksia  tämä   alus  on äärimäisen voimakas  tulivoimassa  forenianvalonkäärmeiden valonkansan spesialtaito  on   jättimäisiä  Dreadnaut  taisteluristeilöijtä  todella   hirmu  pitkiä

 

 

 

 

 

Häräntähdistön  Heradesianvalonlohikäärmeiden jättimäinen avaruusasema

 

hHeradeasianlohikäärmeiden  avaruus  asemanjättihangaari  pituutta  sillä on  4  kilometriä  leveytä  2  kaksikilometriä , korkeutta 800  metriä  hangaarissa on  vasemmalta  oikealle  Sateekaarenlohikäärmeiden  battlegruiseri  eli  taistetyelu  risteilijä  .   Greadinlohikäärmeiden battlegruiseri  , Sereniaianinlohikäärmeiden battlegruiseri ,  Heradesianlohikäärmeiden  oman  valonkansani   Battlegruiseri   jollaisen  Amiraali  olen   vapaoden  maailmojen  federaation Heradesianlohikäärmeiden  tähtilaivaston   johtava   Amiraali  tällä  tähtosemalla   oon  kaun kaun   akkaa   kuluttunat    aikojen   alusta  saakka  meidät   luotiin toisena   valonkansana   universumiin  eka  oli  Sirjuksentähdenvalonkansa  ,  se   syntyi  suoran voimasta    muut  on luotu   logoksen   jumalan teknologialla  .   Joka  on  Sirjuksentähdenvalonkansan  tekemää   ,   kuten   myäs  elämän  lähde jolkla   luotiin eläion maailma   ja   kasvilluus  planetoille  ympäri   universumin   .   Kuten  se  ei  oo  mikään  pieni  rasia   vaan   valtava  rekkauton  kontinmittanen   kontti  .    Mutta  Valonalien rodut  luotiin  logokdella  ei  elämän  lähtyeerllä    .   Mekin  olemme  keholltamme   täydellinen valonaloien rotu  .  Kaikki   ihmiset  maanpäällä  ei  ole  omaksunut   valonalien  voima  tasoa   moni   Jedi  on  kuten minäkin  .     Koko  ihmiskunta  tulee  saavuttamaan  sen  10 000   vuoden päästä   silloin  olemme   plejadien   kaltainen   Maan  TelluksenValonkansa    täydellisen   valonkansojen  ase  ja   tähtimatkailu  teknol,ogiaan saamme  3000   luvalla     kuten maan jedi  saavat   laservalosapelit  valonkansoilta   tähtialus  toimitetaan   jedeille    tähtialuksilla   3000   luvun    vaihtessa .        

 

Harmaidentähtiasema  Orioninvyössä   20  kilometriä  halkaisijalta tähtiaseman pituus
 

 

   Sirjuksentähdenvalonkansdan   toiseksi  suurin  avaruus asema   kultainenkaupunki   joka  on  pilvikaupungin todellinen esikuva  star  warsin.

 

Plejadien avaruusasema


 

Pegasuksenvalonkansan avaruusasema

Rosekarteninvalonkansan avaruusasema

Forenianvalonkäärmeiden avaruusasema

 

Boddhansianvalonkansan avaruusasema

Sateenkaarenvalonlohikäärmeiden avaruussasema

 

 

 

 

 

 

 

Harmaat he ovat värltään harmaita tai ruskeita toiset he ovat keskipitkiä hoikka keho isopää ja isot mustat silmät

Sirjhukentähden valonkansa he ovat sen näkösiä kun ihmiset ajsattelevat ebkelien olevan valkosia vaalen likiläpikuulava keho voimakkaasti valoa hohtava he ovat pitkjiä suth paksuja isopäisiä kelta tau sini tai vihreä silmäsiä todella idsot sillmät ja iso suu . heidän olemuksensa on todella mystinen heiltä jediritsto saa kultaisen hemgen viitan eli jedimestarin hemgenviittan . .

Pegasuksenvalobkansa eli faaroit a jumalattaret

he ovat saman näköidiä kun ihniset räydin eroja kaula on todella pitkä heit on valko , musta ,ja ruskjea huiksisia he ovat todella pitkiä todella ylevän näködiä eli ulkonäöltä todella komeita he pitävät päällään kulta hotsia vaatteita ,monet joissa toisikla häivöhdys purppuraa heillä tukan värit samat kuin ih,idsillä ei ole ihme sillä heidän geenisä on ollyt päätekijäbnä kutenm plejadfiem kun ihmist' täydelliissä geeniteknologian laborartoissa tehtiin . tulevaksi uudeksi valonkansaksi

 Alanian valonkansa he eivät millään tavalla eroa ulkonäöltä meistä no ehkä niin että he ovat todella komeita todelle hirmukauniita kaikki ja noin kaksi metriä pitkiä alanian valonkanslta joka on Allahin kotivalonkansa jedit ,m saavat purppuran hengenviitan .

Plejadit he ovat ulkonäöltään ihmisen kaltasia ero he ovat väriltään sinertäviä tai kellertäviä tai jpatpodella valkosia täm'n taustaa vaaleampampia heiltä jedit saa hopean valkoisen hemgenviitan.

 

Bodhansian valonkansa he ovat ihmisen näköoisä tanakoita ei hirmupitkiä

vaaleaita ja tummia he ovat dalailaman kotivalonkansa , heiltä jedt saa suuur mestarin hengenviitan oranssin
.

 

Plejreriläiset he ovat siro rakenteisia pitkoiä 2-3-4-metriä pitkiä pienipäisiä

ruskeita tai mustia silm't jerilläon joko siniset tai valkoiset joskus vihertävät

heiltä jedimestsrit saa pronssisen hengenviitan

 

Marsilaiset väriltä vihreityä 100 - 150 pitkiä kasvot normaalit väri perusvihreä tai vaalean vihreä silmät monen värisisiä usein keltaset keho hoikka .

 

Arjturush laiset valonlienit he ovat keskipitkiä noin 150 senytiiä hoikkia vähän muuraisen ulkonäköä kasvon piirteissä ja kehossa he mm opettavat todellakelle päässeitä jedejä .´lisä opinnoissa

 Oma valonkamsani on swkä palneetalla sieluolemuksesaa sekä myös fyysisenä .

he pitävät kakta olomuoytoa kehossa he ovat eli Heradesianvalonlohbnokäärme on kehossa noin 3 metriä pitkä vihreä smasragdinvihreä hoikka keltaslmänen terävä harjainen selkä kevelävät pydtyssä ei kuten ihmiset naama iso ja ulkonäöössäö on palkon kasvoissa sitä kiinan lohikäärmeen olemusta ei ihe he viralivzat kiinassa .

jos he ovat sielu olemuksessa he ovat valonlohikäärme olemuksessa

heo vovat 20 mertriä pitkiä 10 - 15 merriä korkeita tulta he osaavat syöstä molemissa olemuksissa kaukaa sekä läheltä . ei erota kummasssa olemukswessa he ovat .

i olluut salaisuus . Greadin valonlohikäärme myös kiinanssa vierrauilut .

he ovat noin neljä metrtiä pitkiä valkoisia aavstus kullan suuntaan eli näyttyä'vä't valkokultaisilta he ovat noin parimetriä korkeita heillä on terävät kasvon piirteet sarjan eragonkirja lohikäärme muistittaa heidän ulkonäköänsä , jas näitä valonlohikäärmeitä voitte nähdä ainoastyaan meditiivixsessä unessa eli tietoisessa todellisuudessa näitä valonlohikäärmeitä jos he itse sen teille suovat kaikki ei niitä saa nähdä korkeiimmat sielut vain

Tiedotus  Jediritareille  Ja Jedi Padwanawaneille   Ruskeat  on  eka  Valonkansa  Jotka  ovat  seonneet,

Heidät  on korkotettu  he  lähtivät  vapaa   ehtoisesti  toiseen  universumiin sinne  jonne  sekaisin menneet menevät.

 

Tietona  joulun   viettäjille  joulun  tähti   on  oikeasti   ollut  Sirjuksen valonkansantaistelu   avaruus taistelu riateilijä    .    ne   jotka   näyttivätt tanssivan juoksevan ilmassa  sotureeina   jeesuksen  kunniaksi   on  erkoias    tekbnologialla tehty  valon  illuusio juttu.

Pal   jyurruuu

 

 

Paluu index