Suomen Habbon Jedien Kulttuuriperintö




 

 





 

Star Warsin populaarikulttuuri Suomessa on saanut monia muotoja. Pelien saralla sen ylivoimaisesti suurin ilmenemä on ehdottomasti Habbo Hotellissa. 


 

Habbo Hotelli on vuonna 2000 perustettu verkkoselaimella käytettävä graafinen chat-tyylinen verkkoyhteisö, jossa omalla hahmolla liikutaan eri huoneissa ja keskustellaan muiden käyttäjien kanssa. Henkilöt voivat itse luoda mieluisiaan huoneita erilaisista tavaravalikoimista ja laittaa huoneisiinsa lappuja joihin kirjoittaa tekstiä.


 

Jedejä Habbo Hotellissa on ollut jo aivan sen perustamisesta vuodesta 2000 alkaen. Kukaan ei tarkasti tiedä, mistä innostus jedeilyyn sai Habbossa alkunsa. Kars Skywalker muistaa käyneensä Habbossa yhden kerran, vuonna 2000, Jediakatemian kotisivun perustamisen jälkeen tuomassa sanaa jediydestä. Hän muistaa puhuneensa noin viidelle henkilölle, josta osa innostui ja sanoi, että Habboon pitää perustaa oma jedineuvosto ja jeditemppeli. Kars kertoo, ettei käynyt siellä tuon kerran jälkeen, mutta epäilee että innostuksesta tuli totta jo samana vuonna.


 

Jedeily Habbossa on jatkunut tähän mennessä jo 20 vuotta. Kahteenkymmeneen vuoteen on mahtunut tuhansia jedejä ja Star Wars -hahmoja sekä yli tuhat huonetta jedeihin ja Star Warsiin liittyen. Monta näistä on saatu kerättyä nimenä ja kuvana talteen ennen niiden katoamista historian havinaan. Myös videoita on otettu. Valitettavasti osa huoneista ja hahmoista on myös vaipunut lopullisesti unholaan tai ei ole enää löydettävissä. Osa hahmoista on kirjoittanut tekstejä, jotka voivat olla kevyttä roolipelisepustusta tai syvällistä kosmista viisautta ja filosofiaa. Kaikki saatavilla oleva on niistäkin kerätty talteen. 


 

Nykyään habbojedit ovat heikossa hapessa, kuten Habbon suosio ylipäätään. Mutta varmistettu on, ettei heidän muistonsa tule koskaan hiipumaan, vaan säilyy iankaikkisesti yhtenä hiekanjyväsenä valonkansojen suuressa, kosmisessa ja kauniissa mandalassa.


 

Tässä hyvin hyödyllisiä linkkejä joilla saat kuvan siitä, mistä habbon jeditoiminnassa on kyse. Mikä on ollut Habbon jedien historia. Mitä se on sisältänyt, ja keitä sen henkilöt ovat. Pääset myös näkemään paikkoja aikalaisten silmin. Linkit johdattavat sinut Suomen Jediakatemian viralliselle keskustelupalstalle sekä yhdelle kuvasivulle.




 

SUOMEN HABBON JEDIEN HISTORIA VUODESTA 2000 ALKAEN:

http://forcefoorumi.freeforums.net/thread/236/suomen-habbon-jedien-historia-vuodesta





 

LISTA SUOMEN HABBON JEDI- JA STAR WARS -HAHMOISTA VUODESTA 2000 ALKAEN:


 

http://forcefoorumi.freeforums.net/thread/254/suomen-habbon-starwars-hahmoista-alkaen





 

OLDSCHOOL, NEWSCHOOL JA RAUNIOITUNEITA JEDI- JA STAR WARS AIHEISIA KUVIA SUOMEN HABBOSTA:


 

https://jeditemppeli79.webnode.fi/kuvagalleria/





 

SUOMEN HABBON JEDIEN MUINAISET KIRJOITUKSET MEGAKETJU:


 

http://forcefoorumi.freeforums.net/thread/264/suomen-habbon-muinaiset-kirjoitukset-megaketju





 

JEDIFILOSOFIAN JA STAR WARS -TIEDON LEGENDAARINEN PERUSPAKKAUS:


 

http://forcefoorumi.freeforums.net/thread/61/jedifilosofian-starwars-tiedon-legendaarinen-peruspakkaus


Paluu